|
POHJOISNORJANPONITILA TROLTUK
ETUSIVU KASVATUS
JALOSTUS TAPAHTUMAT
|
|
Ensimmäisen kasvatimme kanssa elämä sujui, se tottui nopeasti ihmisiin ja käsittelyyn sekä oli mielellään mukana emän ja hoitajan seurana maastolenkeillä. Uteliaisuudella ei tuntunut olevan rajoja, joskus se oli jopa tyhmänrohkea, josta se saikin nimensä Troltuk Overmodig, mikä tarkoittaa uhkarohkeaa tai suoraan käännettynä ylirohkeaa. Mammalla oli täysityö seurata tuota villiä tummaa pirpanaa, joka laukkasi laidunta ympäri, ympäri, ympäri ja sitten pysähtyi katsomaan laitumelle iltahämärässä eksynyttä siiliä. Kaunis se varsa oli kuitenkin, kuin mikäkin. En ollu vastaavaa tapausta nähnyt, ja vaikka hevonen onkin jo vanhempi kuin maitovarsa, jäin sitä kutsumaan varsa-ajoilta asti Pirpanaksi ja olihan se tietysti sitäkin, vaikka kasvoikin isoksi.
|
Troltuk kasvattaa pohjoisnorjanponeja ravi- ja askellajiratsastuskäyttöön. Kasvatustoimintamme on pienimuotoista ja tallin pitäminenkin on enemmän harrastemielistä, kuin pääpainoinen työskentelykohteeni virtuaalimaailmassa. Troltukissa syntyy vuodessa muutama kasvatti, jotka usein jäävät viettämään elämäänsä tänne kotitallillemme. Satunnaisia varsoja myydään myös ulkopuolisille henkilöille. Ensimmäinen kasvatti Troltukissa syntyi 20. kesäkuuta 2008 tammasta Sjögus Göekrona, se varsoi terveen ja terhakan ruunikon orivarsan, joka oli kaveri villimmästä päästä.
Troltukiin ei olekaan tämän ponin jälkeen syntynyt varsoja. Sjögus Göekronakin kilpailee tällä kaudella ja suunnitteilla on astuttaa se ensi talvena, jollain tallin omista oreista – todennäköisesti oriilla Roltik Pukka.
Myyntiehtomme: 1. Kasvatin sivujen osoite tulee ilmoittaa minulle seuraavana päivänä, ja sivut tulee olla valmiina viikon kuluttua.
2. Jos haluat luopua kasvatistani, tarjoa sitä Troltukiin takaisin, ennen kuin laitat sen myyntiin. Näin varmistetaan, ettei yksikään kasvatti katoa tietämättömyyksiin.
3. Ponilla tulisi kilpailla muutama lähtö, joka antaa suuntaa jalostuksen kannalta – hevosen kuvitteellinen periyttämiskyky jne. Voin myös itse kilpailla hevosella, jos omistaja ei siihen jostain syystä kykene.
4. Ilmoitathan kasvatin kuolemasta ja ruunaamisesta minulle, jotta sivuille saadaan päivitettyä ajankohtaiset tiedot.
Sivuston kaikki materiaali © Taru K / Troltuk 2008
|
|