SHERLOCK



pohjoisnorjanponiori, voikko, 133 cm
syntynyt 02.03.2008 (ikä) Norjassa, asuu Suomessa
kasvattanut Birk Lön, i. Virluk e. Vattum IV
4-käyntinen, askellajipainotus
ei ravikilpailu oikeutta

Sherlock tuli meille jo iäkkäämpänä oriina Norjasta. Tämän takia sen käsiteltävyyttä on enää melko hankala muuttaa. Ori on elänyt koko ikänsä pienessä tallissa toisen ponin kanssa ja Sherlock oli niin sanottu kakkoshevonen, jota treenattiin silloin kuin jaksettiin. Hyvä hoito totta kai oli ja laadukasta elämää, mutta mitään suurempia kisa- tai koulutustavoitteita ponin suhteen ei ollut. Oriin rakenne ja neljäkäyntisyys ovat kuitenkin hyvät ja sukukin on harvinainen, myös Norjassa, joten vielä enemmän Suomessa. Hevonen päätettiin myydä tavoitteelliseen kotiin, missä siihen haluttiin panostaa ja missä sen parhaat ominaisuudet haluttiin tosissaan tuoda esille. Sherlock on hyväksytty jalostukseen Norjassa ja astunut siellä yhden kauden.

Ori on suhteellisen vähäisen käsittelyn ja tarhakaverin puuttuessa hieman erakoitunut ja tämä tuottaa jokseenkin käsittelyvaikeuksia. Ori on äärimmäisen utelias ja kiinnostunut ympäristöstään, ja on äärimmäisen malttamaton. Hevosella on suhteellisen huono stressinsietokyky, mutta sitä on koko treenattu ja nykyään hevosen kanssa on jo miellyttävää toimia esimerkiksi vieraalla kisapaikalla. Poika kuitenkin on satunnaisesti tanssahteleva ja kiljuva, mutta ei lähde viereltä minnekään tai kävele ihmisen ohitse – kunnioitus siis kuitenkin löytyy. Ori kiintyy helposti ihmisiin ja siksi yksi tai kaksi vakioihmistä sen elämässä ovat tärkeitä.

Ratsastaessa ori on kuuliainen ja nöyrä. Edelleen ympäristö kiinnostaa, mutta se rauhoittuu kyllä työskentelemään rehellisesti. Oriilla ei ole kovinkaan mahtavaa kapasiteettiä kouluratsastuksenpuolella, koska ori kuumuu sekä hermostuu kovassa väännössä. Esteillä poni toimii hienosti. Sherlockilla treenataan eniten askellajeja, koska sillä kilpaillaan kyseisessä lajissa.

ARJ Askellajiratsastuskilpailut
-

PKK Näyttelyt
-

Tämä hevonen on virtuaalihevonen - This horse is a sim-game horse



Sivuston kaikki materiaali © Taru K / Troltuk 2008