Tilat ja ympäristö

Tallin pohjapiirrustus


Pjortoilla on hyvät, tasokkaat sekä modernit tilat hevosjalostuksen sekä hevosien valmentamisen kannalta. Omistamme omat laidunmaat, kilpa- sekä harjoitusradan ja myös kaksi kenttää, joista toinen on pohjaltaan hiekkasekoite ja toinen nurmea. Tietysti talli ympäristöön kuuluvat myös tarhat. Pjortoin ympäristössä on mukavat vaihtelevat maastot – löytyy tasaista ja pehmeää maastoa sekä mäkistä ja mutkikasta. Talli sijaitsee hienolla seudulla ja aivan lähettyvillä myös suurehko järvi. Järvi pysyy viileänä melko pitkään suuruuteensa takia, mutta rannat ovat loppukesästä ihanteellisen puhtaita ja lämpimiä.

»Päätalli ja siittola

Pjortoin päätalli on ilmastoitu kolmenkymmenenneljän (34) karsinan tallirakennus. Karsinat on sijoitettu kahdelle erikäytävälle ja niiden väliin jää aula. Tallikäytävän leveys on kahdeksan metriä, jolloin hevosien varustaminen kullakin puolen käytävää onnistuu aivan mainiosti. Hevosrekka voidaan lastata myös leveän käytävän ansiosta sisätiloissa (hevoset ja niiden varusteet). Käytävät on nimetty A- sekä B-puoleksi.

Karsinoiden koko on 4 x 4 metriä ja tallissa sijaitsevat kaksi vesikarsinaa ovat leveydeltään kaksi ja puoli metriä. Vesikarsinat sijaitsevat käytävien päässä, käytävän varustehuoneiden välissä. Hevosiemme karsinoihin on asennettuna valvontakamerat, jotka kytketään päälle normaalisti vain sairas- ja varsomistapauksissa, jotta tällaisten hevosien valvominen on helppoa valvomosta käsin. Toimistotiloihimme sekä varustehuoneisiin on asennettuna myös valvontakamerat, sillä joitakin aikoja sitten meiltä hävisi useita uusia koulusatuloita sekä hyvänahkaisia suitsia aivan jäljettömiin.

Hevosiemme heinät jaetaan maahan ja väkirehut sekä muut lisäruuat käytävälle taittuviin ruoka-astioihin. Jokaisen hevosemme karsinassa on juoma-automaatti, mutta tarvittaessa hevonen saa veden saavista, mikäli ei osaa tai muuten kykene juoma-automaatista vettään saamaan. Hevosiemme karsinoissa alusena on purua, joka on esikäsitelty niin, ettei se juurikaan pölyä. Karsinat siivotaan päivittäin. Karsinoissa on liukuovet ja jokainen karsina on katosta valaistu sekä ikkunallinen. Ikkunan saa avoimeksi halutessa. Liukuovet ovat puoliksi kalteria, jonka saa lukittua kiinni tai auki. Mikäli kalteri käännetään auki, hevonen voi työntää päänsä käytävälle vapaasti. Pidämme kaltereita kiinni lähinnä vain sairailla hevosilla, sillä leveän käytävän ansiosta kulkeminen on helppoa vaikka karsinoista kurotteleekin turpia.

Pääovien kautta pääset aulaan, jonka jälkeen edessäsi näkyy kaksi ihmisen mentävää ovea sekä lisäksi rekan menevä ovi. Vasemmalta katsottuna ensimmäisenä ovat toimistotilat.. Toimisto on aina lukittuna ja sisään pääset koputtamalla – ei tarvitse pelätä sitä, että ovi on lukittu, toimistoon saa tulla, kunhan sinne on oikeata asiaa. Toimiston kautta on kulku valvomoon. Valvomo on huoneisto, jossa seurataan tallialueen ja tallin valvontakameroita. Toimiston vieressä on pukuhuone, jota kautta pääsee pesutiloihin. Toinen pesuhuone käsittää suihkutilat ja toinen pesukoneet, jossa on mahdollista pestä ja kuivattaa hevosien tekstiilivarusteita.

Meillä on lisäksi pienempi siitostalli, joka on tarkoitettu rauhalliseksi ja tilavaksi asuinpaikaksi vain kantaville ja pian varsoville tammoille sekä nuorille varsoille. Jalostusoriimme asuvat päätallissa. 10. karsinan siittolamme ja nk. pikkutalli on usein asumaton, sillä päätallissa on kuitenkin hyvin paljon tilaa ja ilmapiiri sielläkin on rauhallinen.

»Liikutustilat ja mahdollisuudet

Pjortoilla on turvalliset, monipuoliset ja kattavat tilat hevosten valmentamista ja kasvattamista ajatellen.

Omistamme suuren, ulkoa punatiiliseinäisen maneesin, joka on hyvin tiivistetty sekä ilmastoitu. Maneesi on kooltaan 80 x 40 metriä ja melko voimakkaan koristeellinen. Koulukilpailuissa tämä jaetaan puoliksi jotta kilpailut voidaan arvostella oikeassa kentän suhteessa. Tilavan maneesin ansiosta meillä on myös talvikaudella mahdollisuus järjestää gp tason esteluokkia. Maneesissa on turvesekoitepohjana, joka pöllyää erittäin heikosti - jos laisinkaan. Pohja on puolikova ja kivetön, joten maneesissa on mahdollisuus järjestää kaiken kokoista ja näköistä kilpailua sekä valmennusta. Pjortoin maneesi on ilmastoitu; tämä tarkoittaa että maneesissa on pienesti lämmitetty talvisin (ilmastointi puhaltaa 10C. ilmaa) ja kesäisin ilmastointi laitteistomme viilentää (puhaltaa 18C. ilmaa). Näitä lukuja saadaan muutettua halutuiksi, mutta nämä ovat suositeltavat ja todettu hyviksi. Maneesia kiertää katsomo. Maneesin päässä on erillinen kahvio-osasto, joka on lasitettu niin, että maneesissa tapahtuvaa toimintaa on miellyttävä seurata kahvikupin kera. Etukatsomoksi kutsutussa ”kahviossa” voit seurata maneesia ja samalla voit nauttia kahvion mukavuuksista; arkielämässä tämä tarkoittaa sitä, että voit käyttää jääkaappia ja mikroa ja lämmittää evääsi sekä päinvastaisesti pitää ne kylmänä. Kahvio ei ole myyntikäytössä kuin kilpailupäivinä. Tämä etukatsomo tai kahvio on melko pieni, eikä sinne mahdu kovinkaan paljon väkeä, puhumme korkeintaan enintään 10-15 ihmisestä. Etukatsomo on kiinteä, eikä sillä on kuin tuuletusikkunayhteys maneesin puolelle. Se on talvisin huonestolämmitetty tila, jossa on mukava oleilla ja pakoilla kylmyydeltä. Maneesissa on myös useassa kohtaa peilit, jotta yksin ratsastava voi seurata esimerkiksi istuntaansa. Maneesilla on oma varasto esteitä sekä kouluaitoja yms. varten.

Pjortoilla on kolme kenttää. Ensimmäinen kenttä on esteratsastuskenttä, jonka yhteydessä on kentän rataestevarasto. Kenttä on kivetön. Kentän pohjana on suolattu hiekkasekoite. Estekentän viereinen kenttä on derbykenttä. Ruohopohjainen kenttä, jossa on runsaasti erikokoisia kiinteitä maastoesteitä. Derbykentällä on mahdollisuus suorittaa kenttäratsastuksen 70 80 90 100 maastoesteosuudet. Kouluratsastuskenttä on kovahkopohjainen, tasainen ja kivetön. Kouluaidat on valmiiksi aseteltuna paikoilleen, joten treenaaminen aitojen kanssa ja oikeissa suhteissa voi aloittaa heti.

Meillä on oivalliset ja laajat ajoon sekä ratsastukseen soveltuvat maastot. Maastomme kulkevat laajojen hiekkateiden varrella sekä lisäksi pieniä metsäteitä pitkin. Umpimetsäänkin voi mennä ken uskaltaa -- se on helppokulkuista havu- sekä lehtimetsää. Hevosien kanssa päästään myös kulkemaan pitkiä matkoja asfalttitietä, mutta kuka niitä nyt haluaa mennä? Meillä on reippaasti mäkimaastoja, jossa hevosen tasapainoa ja lihaksistoa on hyvä treenata. Maastossa kulkee myös 50 – 130 cm maastoesteratoja. Maastoratojen pituudet vaihtelevat 1,5 kilometristä aina kahdeksaan kilometriin asti.

Tilan alueelta on myös löydettävissä katsollisellinen pyöröaitaus.