Pjortoi Klivanzi

Pjortoi Equestrian Sport Center » Puoliveriset » Pjortoi Klivanzi

Kun kiivas temperamentti, voimakas kilpailuvietti ja korkea osaaminen yhdistyvät hyvään tekniikkaan sekä yhteistyöhaluiseen mieleen, syntyy korkeatasoisemmallekin ratsastajalle haastava ja mielenkiintoinen ratsastuselämys. Pjortoi Klivanzi on hevonen, joka omaa suuren, haasteellisen ja samanaikaisesti niin mieleenpainuvan ja rakastettavan persoonan.

Olen toiminut tamman kanssa sen syntymästä asti, se tuntee minut ja minä tunnen sen. Tamma voi olla kahden ihmisen käsissä aivan kaksi erilaista hevosta, aivan erilaista persoonaa. Oikeassa hierarkiassa tamma on nöyrä ja kuuliainen, se väistää ja kulkee narussa rentona ja lähellä. Tammalla on tapana pitää tuttaviaan ”hyvänä”, se hamuilee ja kirputtaa usein esimerkiksi käsiä ja reisiä. Tamma toimii sidottuna hyvin, se seisoo nätisti aloillaan, eikä käy riekkumaan tai panikoimaan. Klivanzi on kiva hoitaa myös vapaana, mutta lajitoverien kulkiessa karsinan ohitse tai sijoittuminen sen karsinan lähellä voi se esimerkiksi kääntyä varomattomasti äkisti tutkimaan tai tervehtimään ohikulkijaa. Hevonen on hyvä siksi varustaa ja hoitaa käytävällä sidottuna, jossa se näkee selkeästi ympärilleen, eikä ylläty ja koe tarvetta oman alueensa vahtimiseen.

Klivanzi ei useiden tammojen tapaan pidä puristamisesta ja vatsan alueen koskettamisesta. Satulanvyön tai vastaavien hihnojen kiinnittäminen on tammasta hyvin epämiellyttävää. Klivanzi ei pullistele, mutta protestoi epämiellyttävään tunteeseen esimerkiksi viskomalla päätään ja häntää. Käytös ei ole niin merkittävää, että se häiritsisi hoitotoimia, mutta kokematon henkilö voi pelästyä kiukkuisen näköistä tammaa. Tamma käyttää tehokkaasti hyväkseen tätä hoitajansa pelkoa uhittelemalla hoitajalle jatkossakin vastaavilla tavoilla, myös muissa hoitotilanteissa. Tammalle tulee osoittaa hoitaessa johdonmukaisuutta ja määrätietoisuutta, että sen käsittely pysyisi mielekkäänä. Tamma testaa uusia ihmisiä, se asettuu hyvin vakioituneesti asemaansa joka sille tarjotaan eli käytännössä hoitajan ylä- tai alapuolelle. Klivanzista saa ikuisen ystävän tai ikuisen vihollinen jo ensimmäisten tapaamisten perusteella.

Tamma on melko kiinnostunut muista hevosista. Se ilmenee muun muassa tuijotteluna ja ääniviestintänä lajikumppaneilleen. Kilpailupaikalla ja muissa tapahtumissa missä on läsnä suuri määrä hevosia, ihmisiä ja kulkuneuvoja, aiheuttaa tammalle hermostumista ja joskus myös voimakkaampaa kuumumista. Ratsastajan osaaminen ja rauhallisuus korostuvat tällaisissa tilanteissa ja ovat toimivuuden kannalta välttämättömiä. Asianmukaisissa käsissä tammasta irtoaa kovaa taistelutahtoa, kestävyyttä ja hienoa tekniikkaa, tammassa on kaikki ominaisuudet ja osaaminen vaativan tason sijoittumiseen, kun ratsastaja osaa nämä ominaisuudet ja osaamisen kaivaa ja esittää myös julki.

Tamman inhohimo on ollut nuoresta asti juokseminen. Se vapauttaa sitä niin henkisesti kuin myös fyysisesti. Kestävyyskuntovalmennusta sillä on toteutettu määrätietoisesti aina alusta alkaen. Tämä on taannut tammalle hyvän kestävyyden, vahvan luuston ja nivelet sekä erinomaisen hapenottokyvyn. Intohimo juoksemiseen on sekä lahja ja kirous. Tamman päänsisäinen kiireentunne välittyy selkeänä myös ratsastajalle. Klivanzin ominaisuuksien oikeanlainen kanavointi luo periksi antamattoman ja tiiviissä yhteystyössä toimivan hevosen, jonka kenttähevoselta vaadittavan suorituskyvyn rajana on vain ratsastajan oma kapasiteetti.

i. Godonavz Legett
rbsh 170.8, m
ko. CCI5 / GP
ii. Heldozax Gallidor
rbsh, 168cm
iii. Wellterox, xx
iie. Waltialat, don
ie. Daniska's Janitt
rbsh, 170cm
iei. Left Light, xx
iee. Cardinalen, don
e. Royaltas Sveltany
rbsh 160.0 cm, prn
ko. CCI5
ei. Okai Rugat
rbsh
eii. don
eie. xx
ee. Velitna
rbsh
eei. don
eee. xx


Sukuselvitys tulossa

Sijoitukset ja näyttelytulokset

KERL Breeders CUP LKV2 H67B. 47.44 %, BIS3

 01.11.2010  Bellamy  KERJ  CCI/CIC3  2/26
 21.10.2010  Pjortoi  KERJ  CCI/CIC4  4/26
 09.10.2010  VSPY  KERJ  CCI/CIC4  7/50
 08.10.2010  Pjortoi  KERJ  CCI/CIC5  2/21
 07.10.2010  Wasbaar Showjumpers  KERJ  CCI/CIC5  2/37
 04.10.2010  Pjortoi  KERJ  CCI/CIC2  1/8
 03.10.2010  Kwok  KERJ  CCI/CIC5  4/66
 03.10.2010  Pjortoi  KERJ  CCI/CIC2  2/8
 26.09.2010  Västerby    CCI/CIC****  3/16
 24.09.2010  Västerby    CCI/CIC****  4/16
 21.09.2010  Pjortoi  KERJ  CCI/CIC4 18km  2/12
 18.09.2010  Västerby    CCI/CIC****  2/16
 16.09.2010  Västerby    CCI/CIC****  4/17
 02.09.2010  Pjortoi  KERJ  CCI/CIC**** 18km  2/6
 01.09.2010  Pjortoi  KERJ  CCI/CIC**** 18km  1/6
 30.08.2010  Pjortoi  KERJ  CCI/CIC**** 18km  2/6
 24.08.2010  Fenton  KERJ  CCI/CIC*****  3/28
 22.08.2010  Pjortoi  KERJ  CCI/CIC**** 18km  2/16
 18.08.2010  Pjortoi    CCI/CIC****  2/9
 20.08.2010  Dainty    CCI/CIC***  1/16
 19.08.2010  Pjortoi    CCI/CIC****  1/9
 07.08.2010  Pjortoi    CCI/CIC*** 18km  1/10
 06.08.2010  Västerby    CCI/CIC****  3/11
 04.08.2010  Pjortoi    CCI/CIC****  3/11
 05.08.2010  Västerby    CCI/CIC****  3/11
         
 15.08.2010  Jimmy's Ponies    re 100cm  6/49


Valmennusmerkinnät

Aloittelevan hevosen kuntovalmennusta pitkän kenttäformaatin luokkiin
2. lokakuuta 2010, Ratsuttaja Taru K & Avustaja Nikola Kuvona

Työskentely aloitettiin kentällä irrottavalla ja rentouttavalla työskentelyllä. Monipuolinen, noin neljänkymmenen minuutin lämmittely teki hevoselle todella hyvää. Tamma liikkui rennosti ja kantoi itsensä rehellisesti. Pitkä alkuverryttely pohjusti tamman treeniohjelman tämänpäiväistä harjoitusta, missä kehitettiin tamman kestävyyskuntoa intervallityyppisillä harjoitteilla. Tamma on siirtymässä kilpailemaan pitkän formaatin luokkia, joten on hyvin tärkeää kiinnittää viimeistään tässä vaiheessa huomiota tavoitteellisempaa kuntovalmennukseen. Kuntovalmennusta on toteutettu aikaisemmin vain helppoja vaativia luokkia ajatellen. Tamman kypsyessä osoittama potentiaali vaativampia luokkia kohtaan kuitenkin vahvisti ryhmämme ajatukset panostaa tamman suorituskyvyn kehittämiseen tavoitteellisemmin.

Siirryin tamman kanssa putkiaidatulle, hiekkapohjaiselle harjoitusradalle, jota oli ennen käytetty laukkahevosiemme valmennukseen. Koska tavoitteellinen kuntovalmennus oli vasta alkutekijöissään, ensimmäisten viikkojen harjoitukset olivat helppoja. Pyysin tammalta reippaan tasatempoisen ravin. Työskentely tapahtui kevyessä ravissa kuolaintuella. Avustaja kellotti meidät ja huusi ”Aika!”, kun kymmenen minuuttia oli kulunut raviosuutta. Tamma hengitys oli voimistunut kevyesti ja päristi sieraimiaan käyntipalautukseen siirtyessä. Käyntipalautus kesti kymmenen minuuttia ja samat vedot ja palautukset toistettiin vielä kerran. Harjoitus kesti yhteensä noin neljäkymmentä minuuttia.

Tamma tukeutui vedoissa pehmeästi kuolaimeen ja toimi hyvin ohjan sekä pohkeen välissä. Tamma kantoi itseään hyvin loppuun asti. Avustajamme hoiti tammalle loppuverryttelyn maastossa. Kokonaisuudessaan päivän harjoitus kesti noin tunti ja viisikymmentä minuuttia. Olin todella tyytyväinen tamman kokonaisvaltaisesti hyvään työskentelyyn.