Tervetuloa Pjortoi Equestrian Sport Centerin sivuille!
Pjortoi on Venäjällä sijaitseva tasokas siitos- ja kilpahevostila. Aloitimme toimintamme 5. joulukuuta 2007, Suomen itsenäisyyspäivää edeltävänä päivänä. Jalostamme ja kasvatamme hyvissä olosuhteissa russian-based sport horse rodun edustajia eri painotuslinjoille. Tavoitteenamme on luoda ihanteellinen, terve ja suorituskykyinen urheiluhevonen, jonka suorituskykyä eivät kuormita psyykkiset- tai fyysisetrasitteet. Haluamme olla vaikuttamassa virtuaalimaailman oman rodun jatkuvaan kehittymiseen ja ylläpitämiseen sekä laajentaa virtuaalimaailman tämän hetkistä rbsh-hevospopulaatiota. Haluamme luoda uusia tasokkaita linjoja, joissa korostamme hyvien käyttöominaisuuksien kanssa myös hyvää, rodulle ominaista rakennetta.
Vuoden 2010 loppupuolella Pjortoi laajensi kasvatus- ja jalostustoimintaansa venäläispohjaisen urheiluhevosen lisäksi suomalaiseen puoliveriseen. Suomalaisten puoliveristenjalostus on saanut pohjaa omistamani, vuoden 2009 puolella lopettaneen puoliverisiittolan kautta. Periaatteenamme ja tavoitteenamme on kasvattaa puhtaasti periytyviä koulu- ja estelinjaisia suomalaisia puoliverisiä, jotka omaavat terveen, rodunomaisen luonteen, hyvän suorituskyvyn ja kiitettävän potentiaalin omaan painotuslajiinsa.
