
Cavon päiväkirja
07. Elokuuta 2007, Tiistai
Puerto Ricolainen pasovälittäjä toi meille tänään kaksi nuorta neitiä, joiden selässä satula olikin jo käynyt. Tammoilla on myös ohjasajettu paljon sekä ajettu koppakärryjen kanssa. Nämä alle 2 - vuotiaat tytöt Roosa, joka on myös satunnaisesti Kulliksi kutsuttu sekä sievä sekä siro Sorin ovat tallihenkilökuntamme pienet silmäterät ja toistaiseksi viettävät aikaa samassa karsinassa.
Tilalle on tulossa uusi jalostusorii. Hieman vanhempi, luultavasti noin 8 - 15 vuotias komistus Puerto Ricosta tai Espanjasta. Sotal taitaa jäädä meille kisa- ja siitosoriksi mikäli ei mene tämän vuoden (kuun) puolella myydyksi, koska omia ei kohta meinaa saada enää takaisin.
14. Heinäkuuta 2007, Lauantai
Sebastian BRN on uusin tuttavuutemme Cavossa ja muutti meille Heidiltä, Yhdysvalloista muutama päivä sitten. Oikea riiviö tämä Sebaksi kutsuttu pikkumies. Odotan melko innolla, että Sebaa aletaan tottuttamaan satulaan ja se on varmaan videoinnin arvoinen asia, mutta eihän siihen kauaa mene vuoden verran vain (VHKR) niin voidaan jo satula iskeä. Ensimmäiset kisat olen suunnitellut kiertäväni sillä kolmevuotiaana, eli jo kaksivuotiaana pitää selässä olla. Kuullostaa ehkä karmivan nuorelta, mutta ei se ole paha asia sillä pasot kehittyvät nopeasti, mutta ei niin nopeasti että minua ei hirvittäisi se, että Amerikassa osa on jo ensimmäisen kerran pasonsa selässä sen ollessa vielä alle vuode ikäinen.
Ensimmäiset kasvattimme ovat muuttaneet pois äitiensä luota. Ensimmäinen varsamme lähti Sebastianin kasvattajalle ja toinen muutti yksityishenkilölle, joka omisti ennestään jo yhden paso finon. Suloisia olivat, ja toivottavasti kodit ovat pysyvät sekä varsat saisivat pitkän ja mukavan elämän (:
Tilasimme tänään myös turvetta ja saimme lisäksi samalta tilalta tosi laadukasta heinää. Ei kyllä pölyä tämä heinä miltei ollenkaan ja oli vieläpä melko edullista. Euron paalille tuli hintaa ja sata paalia tilasimme. Riittävätpä ainakin vähäksi aikaa.
07. Heinäkuuta 2007, Lauantai
Tänään piti laittaa jo hieman paksumpaa vaatetta päälle. Tuuli oli todella kovaa ja lämpötila vajaa 12' astetta. Pilvisyys jatkui edelleen, mutta eipä tuo meidän elämää haitannut kun sadetta ei tullut. Hepat vietti päivän ulkona, mut liikutukseen tulivat jo normaalia hieman aikaisemmin, koska tytöillä jotain tekemistä illemmalla. Turve tuppaa loppumaan, joten uutta tilausta pitäisi kohta tehdä.
Branwenin, Yhdysvalloista, saapui tänään tallille musta paso fino varsa Sebastian BRN. Sebaksi kutsutta orii, on hyvästä askellajipainotteisesta suvusta ja omaa oikean ärripurrin mielen. (= Trailerin kanssa oli ensimmäinen ongelma -> pikku poika onnistui tyylikkäästi potkaisemaan traikun seinään puumerkkinsä taluttaessani sitä ulos, jonka jalkaa pää heilui hirmuisen terhakkaasti) Mutta tapakasvatukseen tälläinen känkkäränkkä niin hyvä tulee! (:
06. Heinäkuuta 2007, Perjantai
Cavon päiväkirjan kirjoitus aloitettiin tänään. Sää oli viileä, hieman päälle +19 astetta ja taivas oli uhkaavan pilvinen. Ajattelin hakea hevoset aikaisemmin sisälle sateen enteilyn takia, mutta jätimpä hevoset kuitenkin nauttimaan viileästä kelistä ja näin illalla totesin sen hyväksi; sadetta ei nimittäin ilmaantunut. Työnteko onnistui tänään erityisen hyvin -- niin viileää kun oli. (:
Lastillinen hevosia pitäisi saapua vielä tänä yönä meidän pihaan ja minun pitäisi valvoa sinne asti kun uudet neidit ja pojat sieltä saapuvat. Hevosien ratsutus oli tänään melko pirteämenoista, varmaankiin tuuli teki hevosistamme hieman kaheleita; jopa Caton pelästyi maastolenkillä ja tämän seuraukseni heittäytyi hetkeksi hankalaksi eläimeksi, mutta kyllä me tyttöjen kanssa päästiin hevosinemme ehjin nahoin tallipihasta ja sinne takaisin.
