|
Rotuesittelyt: Paso fino
Nimi suomeksi hieno askel
Säkäkorkeus 132 - 152 cm, normaalisti noin 140 cm
Kaikki värit ovat sallittuja
Paso fino luonnollinen askellaji - hevonen osaa sen jo syntyessään
Kuten useimmat espanjalaisista hevosista polveutuvat hevoset, on myös paso fino näyttävä ja sorea, joka kantaa itsensä ylpeän koreasti. Rodun kantaisiä olivat Etelä-Amerikkaan 500 vuotta sitten espanjalaiset ratsut. Yhdysvalloissa paso fino on vielä melko uusi rotu, sillä jalostaminen aloitettiin vasta 1940 - luvulla. Reaalimaailmassa paso finojen lukumäärä on noussut vuodesta 1992 yli 60%. Nykyään paso finoja on koko maailmassa lähes 250 000. Kuullostaa siis siltä, että virtuaaliharrastajilla ei luulisi olevan pulaa kuvista.
Paso fino on poikkeuksellisen elegantti ja energinen. Pää on jalo ja hienopiirteinen. Jouhet ovat pitkät ja niitä on kuvattu äärimmäisen pehmeiksi - kuin silkki. Sillä on tiivis, syvä runko sekä leveä rintakehä. Paso finoa on kuvattu myös kissamaisen notkeaksi, nopeaksi ja varmajalkaiseksi. Se tunnetaan myös erityisen kovista kavioistaan; tavallisessa käytössä se ei tarvitse edes kengittää. Tavallinenkäyttö on kuitenkin suhteellinen käsite, joten kavioita kannattaa seurailla.
Paso fino on erinomainen vaellushevonen sekä suosittu näyttelyhevonen. Reaalimaailmassa on paso finojen näyttelyissä luokkia eri askellajien esittämiseksi. Rotu on niin monipuolinen, että sitä käytetään moneen muuhunkin tarkoitukseen kuten esimerkiksi maatöihin, lännenratsastukseen sekä vikellykseen. Pehmeiden askellajiensa takia se soveltuu erinomaisesti myös terapia hevoseksi.
Askellajit
Rotu on saanut nimensä nelitahtisesta askellajista, paso finosta. Jokainen paso fino osaa sen jo sytyessään. Askellaji voidaan ratsastaan kolmella eri nopeudella ja kokoamisasteella.
Classic fino
Erittäin koottu muoto, jossa hevonen miltei tanssii paikallaan vaihtaen jalkaa ripeästi ja tahdikkaasti. Vaikka jalan liike on nopea, on askellaji hidas. Hevonen etenee kuten verkkaisessa käynnissä.
Paso corto
PC vastaa tempoltaan ravia, ja on hevosen kannalta miellyttävä askellaji. Askellaji on tipeä ja tehokas. Hyvässä muodossa oleva hevonen voi jatkaa sitä tuntikausia väsymättä! Askellaji on myös ratsastajan kannalta miellyttävä. Paso cortosta on paljon etu erityisesti matkaratsastuskilpailuissa.
Paso largo
PL on askellaji, jossa kokoamisaste on vähäisin ja tempo suurin, mutta silti yhtä helppo istua kuten esimerkiksi paso corto.
© Virtuaalinen pasoyhdistys 2005 - 2007
|
|
Rotuesittelyt
Paso fino
Perunpaso

| |